Mummi parkissa

Ajaako vai eikö ajaa? Siinäpä pulma.
Viime aikoina olen ajatellut  sitä kuinka järkevää on maksaa autoilusta.
Ajan talviaikoina vain työmatkat. Todella harvoin muuta ajoa. Eli auto seisoo pihassa (koti- tai työpaikan) suurimman osan ajasta. Työmatkat taittuisivat myös julkisilla ja kaupanpäälle saisin päivittäin mukavan kävelyn pysäkille. Kesäaikaan autolle on käyttöä enemmän mökkimatkoilla ja muutenkin tulee liikuttua enemmän. Kaikki nämäkin hoituisivat julkisilla.
Lyhennykset autolainasta, vakuutukset, huollot, renkaat, bensa...Eikä tämä riitä.

Viimeisen kahden viikon aikana olen vielä onnistunut kolhimaan paitsi omaa myös naapurin autoa.
Ensin peruutin autoa pihassa ja joku oli siirtänyt liikennemerkkiä niin että peruutin auton siihen oikein kolinalla. Vanha paikka oli ihan hyvä!
Seuraavaksi aamulla töihin lähtiessäni jäin seuraamaan pihassa liikkuneen miehen menoa(!) ja peruutin naapurin pakettiauton perään. Nyt sitten odotellaan arviota vaurioista...
Jaa-a. Kyllä alkaa kaupungin julkinen bussiliikenne tuntua aika houkuttelevalta. Tosin nämä olivat n.30-vuotisen autoilutaipaleeni ensimmäiset kolinat. Vähällä on päästy näinkin pitkälle.
Täytyy varmaan opetella ajamaan auto ruutuun niin että pääsee lähtemään peruuttelematta pihasta. Tai sitten on mummin auto parkissa.

Yltiösosiaalinen? Minäkö?

Työkaveri tituleerasi minua yltiösosiaaliseksi. Kun käytän aikaa ihmisten tapaamiseen. Kun pidän yhteyttä entisiin työkavereihin. Hän ei.
Jäin miettimään asiaa. En kuulu facebookiin enkä pidä ihmisiin yhteyttä minkään laitteen avulla paitsi soittaessani tai tekstatessani ja sopiessani tapaamista. Ja kyllä, tapaan mielelläni ihmisiä kasvotusten jotta voin nähdä ja kuulla "livenä". Ja kyllä, pidän yhteyttä niihin entisiin työkavereihin joiden kanssa ns. synkkaa eli juttu luistaa.
Ihmisten tapaaminen jollakin käsittämättömällä tavalla "lataa akkuja", ruokkii sielua. Vaikka työpäivän aikana kohtaa paljon ihmisiä iltoja jolloin haluaa olla itsekseen on harvoin. Mutta niitäkin on. Vuosien myötä enemmän kuin ennen. Valitettavasti.
Yhtenä iltana poikkesin ystävän luona. Hänellä on iltatähtenä loistava 1-vuotias poika. Pojan isä otti suihkepullon ja suihkaisi siitä vettä kohti pojan kasvoja. Mikä riemu siitä syntyi! Kohta nauroimme kaikki mahat kippuralla.
Aina tapaamiset ihmisten eivät ole pelkkää iloa ja riemua. Välillä itsellä tai toisella on asioita joista haluaa keskustella jonkun kanssa. Saada ikäänkuin toinen mielipide käymättä lääkärin vastaanotolla...
Ihmiset ovat erilaisia; toisen vähän on toisen paljon ja toisinpäin. Jos on kasvanut isossa perheessä ympäristössä johon on kuulunut paljon ihmisiä ja toimintoja väkisinkin kehittyy enemmän tai vähemmän sosiaaliseksi. Aikuisena on tietysti mahdollisuus valita mihin aikansa ja energiansa käyttää. Muihin ihmisiin. Jatkossakin. Valitsen minä.