Mummi parkissa

Ajaako vai eikö ajaa? Siinäpä pulma.
Viime aikoina olen ajatellut  sitä kuinka järkevää on maksaa autoilusta.
Ajan talviaikoina vain työmatkat. Todella harvoin muuta ajoa. Eli auto seisoo pihassa (koti- tai työpaikan) suurimman osan ajasta. Työmatkat taittuisivat myös julkisilla ja kaupanpäälle saisin päivittäin mukavan kävelyn pysäkille. Kesäaikaan autolle on käyttöä enemmän mökkimatkoilla ja muutenkin tulee liikuttua enemmän. Kaikki nämäkin hoituisivat julkisilla.
Lyhennykset autolainasta, vakuutukset, huollot, renkaat, bensa...Eikä tämä riitä.

Viimeisen kahden viikon aikana olen vielä onnistunut kolhimaan paitsi omaa myös naapurin autoa.
Ensin peruutin autoa pihassa ja joku oli siirtänyt liikennemerkkiä niin että peruutin auton siihen oikein kolinalla. Vanha paikka oli ihan hyvä!
Seuraavaksi aamulla töihin lähtiessäni jäin seuraamaan pihassa liikkuneen miehen menoa(!) ja peruutin naapurin pakettiauton perään. Nyt sitten odotellaan arviota vaurioista...
Jaa-a. Kyllä alkaa kaupungin julkinen bussiliikenne tuntua aika houkuttelevalta. Tosin nämä olivat n.30-vuotisen autoilutaipaleeni ensimmäiset kolinat. Vähällä on päästy näinkin pitkälle.
Täytyy varmaan opetella ajamaan auto ruutuun niin että pääsee lähtemään peruuttelematta pihasta. Tai sitten on mummin auto parkissa.

Yltiösosiaalinen? Minäkö?

Työkaveri tituleerasi minua yltiösosiaaliseksi. Kun käytän aikaa ihmisten tapaamiseen. Kun pidän yhteyttä entisiin työkavereihin. Hän ei.
Jäin miettimään asiaa. En kuulu facebookiin enkä pidä ihmisiin yhteyttä minkään laitteen avulla paitsi soittaessani tai tekstatessani ja sopiessani tapaamista. Ja kyllä, tapaan mielelläni ihmisiä kasvotusten jotta voin nähdä ja kuulla "livenä". Ja kyllä, pidän yhteyttä niihin entisiin työkavereihin joiden kanssa ns. synkkaa eli juttu luistaa.
Ihmisten tapaaminen jollakin käsittämättömällä tavalla "lataa akkuja", ruokkii sielua. Vaikka työpäivän aikana kohtaa paljon ihmisiä iltoja jolloin haluaa olla itsekseen on harvoin. Mutta niitäkin on. Vuosien myötä enemmän kuin ennen. Valitettavasti.
Yhtenä iltana poikkesin ystävän luona. Hänellä on iltatähtenä loistava 1-vuotias poika. Pojan isä otti suihkepullon ja suihkaisi siitä vettä kohti pojan kasvoja. Mikä riemu siitä syntyi! Kohta nauroimme kaikki mahat kippuralla.
Aina tapaamiset ihmisten eivät ole pelkkää iloa ja riemua. Välillä itsellä tai toisella on asioita joista haluaa keskustella jonkun kanssa. Saada ikäänkuin toinen mielipide käymättä lääkärin vastaanotolla...
Ihmiset ovat erilaisia; toisen vähän on toisen paljon ja toisinpäin. Jos on kasvanut isossa perheessä ympäristössä johon on kuulunut paljon ihmisiä ja toimintoja väkisinkin kehittyy enemmän tai vähemmän sosiaaliseksi. Aikuisena on tietysti mahdollisuus valita mihin aikansa ja energiansa käyttää. Muihin ihmisiin. Jatkossakin. Valitsen minä.

Kivikauden mummi

Millainen mahtoi olla kivikauden mummi?
Ajatus tuli mieleen eilenillalla kun kävimme teatterissa katsomassa Riku Suokkaan esittämää Luolamies-näytelmää. Yhden miehen show pitää sisällään tukielman miehestä ja naisesta sekä parisuhteesta kivikaudella ja nykypäivänä. Ehdottomasti näkemisen ja kuulemisen arvoinen juttu!
Ystäväpariskunnan mies nauroi niin että hädintuskin pysyi tuolillaan.

Olisinko edes elossa (53v.) jos olisin elänyt kivikaudella? Elinikäennuste taisi olla hieman alhaisempi kuin nykyään...Elämä oli rankkaa, raakaa ja väkivaltaistakin. Ei tarvittu poliisisarjoja tai dekkareita.
Fyysisesti olen "paremmassa lihassa" kuin kanssasisareni olivat niihin aikoihin. Ei tainnut olla tarvetta painonpudotukseen..Jos massaa kertyi se oli vain hyvä asia; ravintoa riitti eli miehet hoitivat tehtävänsä. Naiset keräilivät luonnon antimia lääkkeiksi ja ravinnoksi. Marjoja ja muutamia sieniä saisin koriini mutta luonnonlääkintä on kirjahyllyyn hankitun kirjan asteella.
Vanhemmat naiset ja miehet ovat kautta aikain siirtäneet tietoa ja taitoa tulevalle sukupolvelle. Näin varmasti myös kivikaudella. Vanhempia ihmisiä arvostettiin juuri heidän tietojensa, taitojensa ja kokemustensa vuoksi.
Nykypäivänä paljon tietoa ja taitoa on hankittavissa tietokoneen kautta. Itsekin katsoin yhtenä iltana hyvän nettiohjeistuksen 3-säikeisen köyden pleissaamisesta. Niinpä!
Vaikka ajat muuttuvat ihmiset eivät  pohjimmiltaan (onneksi) ehdi muuttua samassa tahdissa. Kivikauden mummi on synnyttänyt lapsensa, hoitanut, ohjeistanut, suojellut ja rakastanut lastaan. Saman on läpikäynyt hänen lapsensa ja kivikauden mummi on (toivottavasti) katsellut tätä ja ollut heidän elämässään mukana silloisin tavoin.
Samoin tekee nykypäivän mummi.

Lapsenlapsen kanssa

   " Kiva, tottakai sopii että haen "Hermannin" päiväkodista ja ajamme meille ja tulette sitten illalla myöhemmin hänet hakemaan" sanoo mummi ja etukäteen iloitsee pikkumiehen seurasta.

Päiväkodin pihalla pikkumies näkee mummin, vetää suupielet alaspäin ja niiskaisee:"isi". Eikä mitä, mummi alkaa jutella miten körötellään mummin punaisella autolla mummilaan ja isi tulee sitten myöhemmin perässä. Kyyneleet valuvat pikkumiehen poskelle, "isiiii". Päiväkodin työntekijä tulee selän taakse, hymyilee rohkaisevasti (mummille vai lapselle?) ja tuumaa että kyllä mummilla on varmasti ihan kivaa. Jep.

Pikkumies autoon ja matka mummilaan alkaa. Etukäteen tiedän että matka kestää n.30min. Koko matkan mummi puhuu kuin Ruuneperi;
- Oi! Kato millainen auto tossa vieressä on. Minkähän värinen se on?
- Koiria! 2 Koiraa!
- Mopo! (paras juttu) Siitä tulee tosi kova ääni.
- Polkupyörä! Joo punainen takki..Enpä tiedä mihin mies menee. Meniskö töistä kotiin...Virhe!!!
  Juu kyllä se isi tulee mummilaan heti kun hommat on hoidettu.
- Saako mummi ajaa kun on punainen valo? No ei. Sano mummille kun on vihreä valo.
- Sininen auto!
- Pakettiauto!
- Bussi! Toinen bussi! Kaupungissa on paljon busseja.

Monena päivänä viikossa ajan saman reitin mutta enpä ole ennen kiinnittänyt tietoisesti huomiota siihen miten paljon erilaista ja eriväristä liikennettä kanssani samoja katuja vaeltaa. Maailmaa on niin hyvä katsella välillä 2-vuotiaan silmin.

Ja kyllä meillä oli ihan kivaakin; söimme makaronilaatikkoa ja pipareita ja rakensimme dublo-junanrataa. Läksiäisiksi mummi sai hymyn ja halin.

Ihanaa lomailua

Parasta pitkässä viikonlopussa on rauha; saa tehdä asiat ilman kiirettä. Ehtii tehdä hommia, ulkoilla, syödä hyvin, ottaa päivänokoset, valmistaa hyvää ruokaa ja tavata ihmisiä. Tai olla tekemättä yhtään mitään... Ei pitkät kunnon yöunetkaan ole hassumpi asia.  Sisäinen kello herättää joka aamu ikäänkuin töihinlähdöstä muistutellen mutta aika ihana on painaa pää takaisin tyynyyn ja jatkaa unia.

 Päivän paistanut aurinko laskee illalla ja luo kauniin värimaiseman. Jossakin tuolla yöpyy vastarannalle pesintää suunnitteleva joutsenpari jonka nimesimme Antiksi ja Kaarinaksi.                                                                                           

 

 

 

 Monena vuonna olen jättänyt rairuohojen kasvattamisen ja varsinkin mökillä ollessa hakenut "vihreät" metsästä; sammalta alustalle ja puput siihen.

Pääsiäistä odotellessa

Astia on ollut joskus saadun joulukukka-asetelman pohjalla, sen jälkeen kaapissa. Risuja riivimme siskontytön kanssa koivuista ja väänsimme niitä kransseiksi. Narsisseja menossa toinen purkki kun ensimmäisiä kastelin(vaikka ovat sipulikukkia) ja ne venähtivät puolimetrisiksi ja kaatuivat. Munat ovat viime kevään aleostospaketti. Ja hyvin kelpaa asetelma meidän pöydälle!

Kirjavinkkaus

 

 

Tykkäämme tosi paljon katsoa tv:stä paitsi englantilaisia myös uusia pohjoismaalaisia ohjelmia. Erityisesti suosikeiksi ovat muodostuneet rikossarjat. Olen aina  tykännyt lukea paljon ja myös dekkareita. Mankkellin Wallandersarja valitettavasti loppui mutta samantyyppinen lukukokemus löytyy Hjort & Rosenfeld kirjoista. Sarja alkaa kirjalla Mies joka ei ollut murhaaja. Omasta mielestäni kaksi seuraavaa kirjaa olivat sarjan tähänasti parhaita mutta nämä ovat makuasioita. Kaikki tähänastiset luettuani jään odottelemaan seuraavaa...

Mummi pulassa

Juu pulassa ja aivan pihalla ollaan!
Oli yksi kiva juttu ja siihen liittyvä kuva puhelimessa mutta kun sitä kuvaa ei saa siirtymään koneelle niin sitä juttuakaan ei tietysti saa aikaiseksi. Aina ei kehtaa vaivata muita. Nyt alkaa olla pakko kun kaikki konstit on koitettu ja mitään ei tapahdu...
Ei sen puoleen että tämä ainutlaatuista olisi. Jatkuvasti kulkee huoneesta toiseen ja huomaa ettei ole hajuakaan miksi sinne toiseen huoneeseen on mennyt. Paitsi tunnin kuluttua.
Yhtenä iltana nostin roskapussin tiskipöydälle ja keräilin sinne roskia ja hain maljakon keittiöön heittääkseni nuukahtaneet kukat pois. Lähdin hakemaan lisää poisheitettävää. Paljon myöhemmin illalla käydessäni keittiössä huomasin että kas vain se roskapussi ja maljakko ovat vielä tiskipöydällä.

Kokouksessa iloisesti hymyilevä rouva kopautti olalle, tervehti ja istuutui viereen. Alkoi jutella kuin vanha tuttu (mitä omasta mielestään olikin). Olisin voinut vannoa etten ollut nähnyt häntä aikaisemmin. Tarkemmin katsasteltuna hänessä EHKÄ oli jotain tuttua. En kehdannut paljastaa etten tiennyt kuka hän oli.
Olen 53-vuotias,kokopäivätyössä. Koitan syödä terveellisesti, liikkua, lukea, levätä ja muutenkin noudattaa terveellisiä ja kohtuullisia elämäntapoja. Tuntuu että mikään ei auta; alamäki on alkanut.
Välillä on ollut pakko ottaa avuksi alamäkiasiantuntija Matti Nykänen: "Elämä on ihmisen parasta aikaa".

Me kaksi

 Psykiatri Matti Huttunen on sanonut Helsingin Sanomien haastattelussa: " Koko länsimainen rakkauskäsitys perustuu siihen, että ihminen tulee kokonaiseksi vasta kun hän löytää oman parinsa. Siitä syntyy omistamisen halu ja menettämisen pelko."

 

 

Asiasta voi olla montaa mieltä. Näin keski-ikäisenä naisena kokonaisena on osattava olla paitsi yhdessä myös itsekseen. Kokolailla tärkeää osata olla itsensä kanssa. Mukavaa se yhteiselo näyttää olevan tuolla eläinmaailmassakin. Pari löytynyt jokaiselle. Olisiko vallan kevättä rinnassa...                                                                                                                                                                      

 

Pientä tuunausta

                            Siisti vanha valkoinen paitapusero joka vain jää aina käyttämättömänä kaappiin.                                                                               

 Valkoiset napit erivärisiksi ja erilaisiksi...

 Pieni homma  ja paitaa tulee taas pidettyä.

Kevät keikkuen tulevi

 Mummien touhuja seurata lintujen touhuja.

Viikonloppuna mökillä pikkulinnut kantoivat pesänrakennuspuuhissa korsia pönttöihin. Jäisellä järvellä mekastivat joutsenet.  Menneellä viikolla kirkuivat lokit ensimmäisiä huutojaan kaupungissa.                                                                                                                                                                                                             

 Ensimmäisen kerran mökkeilimme näin aikaisin

      keväällä.

 Aamukahvihetken keskeytti kaksi peuraa.

 Risujen polttoa; hikeä,punaista naamaa ja kipeitä lihaksia, kuusiaidan leikkuuta, lintujen laulua, puhdasta ilmaa ja auringonpaistetta. Illalla hyvää ruokaa ja muutama lasi punaviiniä. Hyvin ja pitkään nukuttu yö. Niistä on tehty kevään ensimmäinen mökkiviikonloppu.

Huvin vuoksi

  

Liikuntaa, kieliä, käsitöitä, askertelua, lukemista.
Aivan sama mitä tekee kunhan tekee jotakin. Viisas ohje.
Mutta miten tekee?
Moni tuttu ja itsekin on syyllistynyt harrasteen ja ajan-
vietteen kanssa suorittamiseen. Eteenpäin on mentävä ja
tulosta on tultava. Eihän sitä turhan takia...
Ei turhan takia vaan siksi että se on mukavaa ja siitä saa
tässä iässä olla jopa iloa ja se saa viihdyttää...
Törmäsin asiaan (jos unohdetaan ne muut törmäykset)
käydessäni espanjantunneilla. Ei jäänyt sanat ja kielioppi
päähän. Ensimmäisen vuoden aikana en oppinut laskemaan
kahteenkymmeneen ja tehtävien läpikäyntiä ja omaa puheen-
vuoroa jännitti tunneilla ihan vietävästi. EI ollut hauskaa.

Ja tätä kirjoittaessa hävisi kuva espanjankirjoista. Taaskaan EI ole hauskaa. Mutta, koska
tämä on MUKAVA HARRASTUS en hermostu tai ota pulttia asiasta vaan jatkan ilman kuvaa.

Keksin ratkaisun jonka avulla minun ei tarvitse hermoilla esim. espanjanopiskelusta; käyn jokaisen
vuosikurssin kahteen kertaan. Koska en ole hakemassa opiskelun myötä uutta uraa itselleni voin rauhassa keskittyä ensimmäisen vuoden aikana oppimaan sen mikä helpommin menee perille ja seuraavana vuonna repussa on jo paljon opittua ja kummasti ne vaikeammatkin jutut muuttuvat seuraavan vuoden aikana ymmärrettävämmiksi.
Eli osaan esitellä itseni, tilata ruokaa, hankkia taksin, shoppailla (hinnat) ja siirtyä puhumaan englantia kun espanja ei riitä. Piirtäminenkin onnistuu...

 

Matkailu myös avartaa maailmaa

 

                                                                        

 Kuva ei valitettavasti tee täyttä oikeutta todella upealle

                                                              kampaukselle. Ei voinut kuin ihailla- ja ottaa kuva.

 Näillä avokkailla kulki MIES. Ja niin pitkän matkan että

                                  siinä olisi moni nainen jo itkenyt...

 Hyvää ruokahalua! Häränhäntää...

                                        Oli kyllä hyvää!

 Turvallisuus ennenkaikkea.

                                   

 Onneksi tilasimme yhden leivän -

                                                                                     se oli soppalautasen kokoinen.

 Koditon New Yorkissa

Ihanaa kotoilua

Usein viikonlopun ja lomapäivien jälkeen kysytään mitäs teit tai missä kävit?
Jos on oltu kotona vastaus on usein "Olin vaan kotona".
Miksi vaan?
Sehän on totisesti kaikkein hienointa jos viihtyy omassa kotona.
Ihmiset ostavat/vuokraavat kodin kalliilla rahalla ja useimmiten satsaavat vielä kodin laittamiseenkin kuka enemmän kuka vähemmän. Sitten tehdään kaikki mahdollinen että siellä kotona oltaisiin mahdollisimman vähän. Joskus siihen on hyviä syitä; työmatkat, harrastukset, erilaiset velvollisuudet jne. Huonompi juttu on jos kotonaan ei viihdy syystä tai toisesta.
Itselle koti on aina ollut tärkein paikka maailmassa. Johtuneeko horroskooppimerkistä (rapu) joka mielletään kaikissa kuvauksissa koti-ihmiseksi vai mikä mutta koti-aikaa ei voita mikään.
Iän myötä kotona vietetty aika on muotoutunut vielä tärkeämmäksi. Aika tuntuu kuluvan niin nopeasti että kotona saa tehtyä vain pienen osan siitä mitä on ollut suunnitelmissa. Parasta on kun lapset tai ystävät tulevat käymään; syödään, istutaan ja vaihdetaan kuulumisia....Ihan yhtä kivaa on olla rauhassa kotona oman puolison tai ihan yksin oman itsensä kanssa. Kuka mitäkin puuhailee. Itse luen, järjestän kaappeja, siivoan, katselen leffoja jne.
Kaappien jätrjestämisestä pääsee sujuvasti Kon Mariin. Kirjan luettuani allekirjoitan varsinkin ohjeen pitää kotona vain tavaroita jotka tuottavat iloa. Joko katsella tai käyttää. Ne voivat olla isoja tai pienempiä kuten kuvan tuoli johon ei mahdu enää edes lapsenlapsen peppu.

Vielä mumminakin...

Yökyläily kaverin luona! Pyjamabileet!
Muutaman kerran vuodessa käyn itse tai kutsun ystäväni yökylään. Musiikki ei kyllä soi kuin taustalla ettei se häiritse juttelua. Siihen se aika sitten meneekin. Silloin on kerrankin aikaa jutella kaikki tärkeät ja vähemmän tärkeät asiat. Joka ainut kerta aika kuitenkin loppuu kesken. Viimeinen yökyläily kesti jutteluineen klo.03.00 yöllä. Sen pitempään ei jaksanut valvoa...Ja seuraava päivä oli kuin kovemmankin juhlimisen jäljiltä.
Juhlaahan se onkin. Tavata ystävä ja jutella, muistella ja vähän haaveillakin. Taitaa olla vain naisten juttu tällaisenaan. Miehillä sama toteutuu eri maisemissa. En ole ainakaan kuullut että miehet kutsuvat kavereitaan yökylään omaan kotiinsa. Ainakaan keski-ikäiset.
Yksi osa iltaa on hyvän eväksen nauttiminen yhdessä. Naisten eväät ovat usein toisintoa lapsuudesta. Ainoastaan juomat ovat vaihtuneet väkevämpiin..

Aarteenetsintää

Viime kesänä toteutin ensimmäisen kerran jutun jonka uusimista tulevana kesänä odottelen innolla. Lähisukuun kuuluu liuta eri ikäisiä naisia. Kokoonnuimme mökille tällä porukalla viettämään iltaa. Tarkoitus oli saunoa, syödä ja rupatella naisten juttuja. Ennen tulevaa iltaa mietin mitä pientä kivaa meille kehittäisin. Sitten keksin aarteenetsinnän; piirsin mökkitontista kartan, jaoin naiset ja tytöt joukkueisiin ja piilotin jokaiselle ryhmälle muutaman paketin (niin että kaikki saivat oman).
Aarteita olivat esim. Jari Sillanpää-kahvipaketti (fani paikalla), pirkan niksi-wcpaperipaketti, kynsilakka, suihkugeeli, herkkupaketti jne. Osan ostin vartavasten osa löytyi kaapista aleostoina ja viemisjemmoina.
Juttu oli niin kiva että heti päätimme tehdä siitä perinteen. Nyt olen jemmannut kaappiin "aarteita" ensi kesän saunailtaa varten.
Oma aarteeni siitä illasta on muisto meistä kaikista viettämässä iltaa yhdessä.

Lähellä, mielessä, olemassa

Onnekseni elämääni kuuluu paljon rakkaita ihmisiä. Perheenjäsenet; avopuoliso, omat ja lisälapset sekä tietysti lapsenlapsi, lasten kumppanit, perheen isovanhemmat, omat sisarukset puolisoineen ja lapsineen. Työn, harrastusten ja elämisen kautta läheisiksi ja rakkaiksi tulleet ihmiset. En voi sanoa ettenkö päivääkään heidän kanssaan vaihtaisi pois (tottapuhuen useammankin). Yhdestäkään ihmisestä en luopuisi vapaaehtoisesti. Joskus elämässä tulee tilanteita jotka syystä tai toisesta johtavat tilanteeseen jossa toinen ihminen häviää omasta elämästä. Ikävässä ja varsinkin surussa on vaikea lohduttautua mukavillakaan muistoilla. Niiden aika on hieman myöhemmin...

Tätä luopumisen tuskaa käyvät juuri nyt läpi lapseni joiden läheinen isotäti nukkui pois. Vielä edellisenä päivänä poika soitti ja kertoi menevänsä vielä katsomaan tätiä. Puhuimme kuinka tunnetta siitä että haluaa käydä katsomassa kannattaa noudattaa vaikka meillä ei ollut aavistustakaan että lähdön aika olisi niinkin lähellä.

Luin kauan sitten lehtijutun jossa toimittaja oli havahtunut laskemaan kuinka monta kertaa elämänsä aikana hän tulee näkemään ihmisiä joita näkee esim. kerran vuodessa. Tällä matematiikalla tulen näkemään ulkomailla asuvaa tuttavaani 27 kertaa jos elän 80-vuotiaaksi. 17 kertaa / 70, 7kertaa /60...

Ei muuta kuin nauttimaan ja iloitsemaan jokaisesta tapaamisesta!

Tämänpäivän mummi

Minulla oli vuosia sitten yöpöydän laatikossa lehdestä repäisty sivu jossa oli Heli Laaksosen runo MUMMOKS TAHTOMINE. Siinä oli "sitä jotakin" joka osui "sinne jonnekin".
Joku aika sitten etsin ja luin sen uudelleen ja jotenkin siitä muotoutui mielessäni seuraavanlainen:

                                      Mummina oleminen nyt

Aamulla herään aikaisin.
Keitän itselleni kahvit ja luen lehden.
Kävelen kaupungin keskustaan
ja odotan että myyjätyttönen
aukaisee Changen oven,
kutsuu sisälle ja auttaa
valitsemaan pitsireunaiset hipsterit ja
15 denierin stayupit.
Naapurikaupasta mustat korkkarit
ja musta trenssi.

Tuoksuni on Lancomen
peffa pysyy kuosissa joogalla ja kuntosalilla.
Hymyilen suu korvissa.
Kaikki käy
sanon: Haluan
            tahdon
en ole ennen tehnyt
mutta haluan yrittää.
Just nyt.

Mummo parkissa

Elämä mummona tai kohdallani MUMMINA oli vain haave tulevaisuudessa kunnes siitä eräänä yönä kaksi vuotta sitten tuli totta. Nyt 50plus ikäisenä olen kaksivuotiaan pojan mummi ja ajattelen että mummiuteen kasvaa samaa tahtia kuin lapsi kasvaa ja kehittyy.

Paitsi mummi olen nainen, äiti, avopuoliso, anoppikokelas, äitipuolikokelas, tytär, sisko, täti, työntekijä, työkaveri, ystävä, tukihenkilö ja aikuisopiskelija(harrastaja). Nämä näin päällimmäisenä. Halusin tehdä tämän listan koska koen että mummius on yksi osa monipuolista elämääni. Ihana ja kiva osa. Tulevaisuus näyttää millaiseksi mummiuteni muotoutuu.

Mummin minusta ovat tehneet vanhin poikani ja hänen avopuolisonsa. Olen kertonut tutuille ja sukulaisille miljoona kertaa unesta jonka näin ennen tämän vanhimman pojan syntymää; Olin synnyttämässä ja kätilö sanoi:" Hermanni tuli!" Kun lapsi sitten synnyttyään oli poika olisin halunnut pojan toiseksi nimeksi unen mukaan Hermanni. Pojan isä ei ajatukselle lämmennyt ja poika itsekin tarinan isompana kuullessaan aina huokaili "Onneksi isä ei suostunut". Niinpä yllätys oli melkoinen kun ristiäisissä paljastui pojanpojan kolmanneksi nimeksi HERMANNI. Onnistuivat yllättämään mummin täysin.
Itselläni oli vain yksi kaupunkilaismummu, Tampereen mummu. En tiennyt edes hänen nimeään pienenä. En koskaan viettänyt aikaa hänen kanssaan. Ei yökyläilyjä tai lomailuja mummulassa. Onneksi omilla lapsillani on ollut kokemuksia läheisistä isovanhemmista. Toivon osaavani olla sellainen.