Jäin miettimään asiaa. En kuulu facebookiin enkä pidä ihmisiin yhteyttä minkään laitteen avulla paitsi soittaessani tai tekstatessani ja sopiessani tapaamista. Ja kyllä, tapaan mielelläni ihmisiä kasvotusten jotta voin nähdä ja kuulla "livenä". Ja kyllä, pidän yhteyttä niihin entisiin työkavereihin joiden kanssa ns. synkkaa eli juttu luistaa.
Ihmisten tapaaminen jollakin käsittämättömällä tavalla "lataa akkuja", ruokkii sielua. Vaikka työpäivän aikana kohtaa paljon ihmisiä iltoja jolloin haluaa olla itsekseen on harvoin. Mutta niitäkin on. Vuosien myötä enemmän kuin ennen. Valitettavasti.
Yhtenä iltana poikkesin ystävän luona. Hänellä on iltatähtenä loistava 1-vuotias poika. Pojan isä otti suihkepullon ja suihkaisi siitä vettä kohti pojan kasvoja. Mikä riemu siitä syntyi! Kohta nauroimme kaikki mahat kippuralla.
Aina tapaamiset ihmisten eivät ole pelkkää iloa ja riemua. Välillä itsellä tai toisella on asioita joista haluaa keskustella jonkun kanssa. Saada ikäänkuin toinen mielipide käymättä lääkärin vastaanotolla...
Ihmiset ovat erilaisia; toisen vähän on toisen paljon ja toisinpäin. Jos on kasvanut isossa perheessä ympäristössä johon on kuulunut paljon ihmisiä ja toimintoja väkisinkin kehittyy enemmän tai vähemmän sosiaaliseksi. Aikuisena on tietysti mahdollisuus valita mihin aikansa ja energiansa käyttää. Muihin ihmisiin. Jatkossakin. Valitsen minä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti