Kivikauden mummi

Millainen mahtoi olla kivikauden mummi?
Ajatus tuli mieleen eilenillalla kun kävimme teatterissa katsomassa Riku Suokkaan esittämää Luolamies-näytelmää. Yhden miehen show pitää sisällään tukielman miehestä ja naisesta sekä parisuhteesta kivikaudella ja nykypäivänä. Ehdottomasti näkemisen ja kuulemisen arvoinen juttu!
Ystäväpariskunnan mies nauroi niin että hädintuskin pysyi tuolillaan.

Olisinko edes elossa (53v.) jos olisin elänyt kivikaudella? Elinikäennuste taisi olla hieman alhaisempi kuin nykyään...Elämä oli rankkaa, raakaa ja väkivaltaistakin. Ei tarvittu poliisisarjoja tai dekkareita.
Fyysisesti olen "paremmassa lihassa" kuin kanssasisareni olivat niihin aikoihin. Ei tainnut olla tarvetta painonpudotukseen..Jos massaa kertyi se oli vain hyvä asia; ravintoa riitti eli miehet hoitivat tehtävänsä. Naiset keräilivät luonnon antimia lääkkeiksi ja ravinnoksi. Marjoja ja muutamia sieniä saisin koriini mutta luonnonlääkintä on kirjahyllyyn hankitun kirjan asteella.
Vanhemmat naiset ja miehet ovat kautta aikain siirtäneet tietoa ja taitoa tulevalle sukupolvelle. Näin varmasti myös kivikaudella. Vanhempia ihmisiä arvostettiin juuri heidän tietojensa, taitojensa ja kokemustensa vuoksi.
Nykypäivänä paljon tietoa ja taitoa on hankittavissa tietokoneen kautta. Itsekin katsoin yhtenä iltana hyvän nettiohjeistuksen 3-säikeisen köyden pleissaamisesta. Niinpä!
Vaikka ajat muuttuvat ihmiset eivät  pohjimmiltaan (onneksi) ehdi muuttua samassa tahdissa. Kivikauden mummi on synnyttänyt lapsensa, hoitanut, ohjeistanut, suojellut ja rakastanut lastaan. Saman on läpikäynyt hänen lapsensa ja kivikauden mummi on (toivottavasti) katsellut tätä ja ollut heidän elämässään mukana silloisin tavoin.
Samoin tekee nykypäivän mummi.

Lapsenlapsen kanssa

   " Kiva, tottakai sopii että haen "Hermannin" päiväkodista ja ajamme meille ja tulette sitten illalla myöhemmin hänet hakemaan" sanoo mummi ja etukäteen iloitsee pikkumiehen seurasta.

Päiväkodin pihalla pikkumies näkee mummin, vetää suupielet alaspäin ja niiskaisee:"isi". Eikä mitä, mummi alkaa jutella miten körötellään mummin punaisella autolla mummilaan ja isi tulee sitten myöhemmin perässä. Kyyneleet valuvat pikkumiehen poskelle, "isiiii". Päiväkodin työntekijä tulee selän taakse, hymyilee rohkaisevasti (mummille vai lapselle?) ja tuumaa että kyllä mummilla on varmasti ihan kivaa. Jep.

Pikkumies autoon ja matka mummilaan alkaa. Etukäteen tiedän että matka kestää n.30min. Koko matkan mummi puhuu kuin Ruuneperi;
- Oi! Kato millainen auto tossa vieressä on. Minkähän värinen se on?
- Koiria! 2 Koiraa!
- Mopo! (paras juttu) Siitä tulee tosi kova ääni.
- Polkupyörä! Joo punainen takki..Enpä tiedä mihin mies menee. Meniskö töistä kotiin...Virhe!!!
  Juu kyllä se isi tulee mummilaan heti kun hommat on hoidettu.
- Saako mummi ajaa kun on punainen valo? No ei. Sano mummille kun on vihreä valo.
- Sininen auto!
- Pakettiauto!
- Bussi! Toinen bussi! Kaupungissa on paljon busseja.

Monena päivänä viikossa ajan saman reitin mutta enpä ole ennen kiinnittänyt tietoisesti huomiota siihen miten paljon erilaista ja eriväristä liikennettä kanssani samoja katuja vaeltaa. Maailmaa on niin hyvä katsella välillä 2-vuotiaan silmin.

Ja kyllä meillä oli ihan kivaakin; söimme makaronilaatikkoa ja pipareita ja rakensimme dublo-junanrataa. Läksiäisiksi mummi sai hymyn ja halin.

Ihanaa lomailua

Parasta pitkässä viikonlopussa on rauha; saa tehdä asiat ilman kiirettä. Ehtii tehdä hommia, ulkoilla, syödä hyvin, ottaa päivänokoset, valmistaa hyvää ruokaa ja tavata ihmisiä. Tai olla tekemättä yhtään mitään... Ei pitkät kunnon yöunetkaan ole hassumpi asia.  Sisäinen kello herättää joka aamu ikäänkuin töihinlähdöstä muistutellen mutta aika ihana on painaa pää takaisin tyynyyn ja jatkaa unia.

 Päivän paistanut aurinko laskee illalla ja luo kauniin värimaiseman. Jossakin tuolla yöpyy vastarannalle pesintää suunnitteleva joutsenpari jonka nimesimme Antiksi ja Kaarinaksi.                                                                                           

 

 

 

 Monena vuonna olen jättänyt rairuohojen kasvattamisen ja varsinkin mökillä ollessa hakenut "vihreät" metsästä; sammalta alustalle ja puput siihen.

Pääsiäistä odotellessa

Astia on ollut joskus saadun joulukukka-asetelman pohjalla, sen jälkeen kaapissa. Risuja riivimme siskontytön kanssa koivuista ja väänsimme niitä kransseiksi. Narsisseja menossa toinen purkki kun ensimmäisiä kastelin(vaikka ovat sipulikukkia) ja ne venähtivät puolimetrisiksi ja kaatuivat. Munat ovat viime kevään aleostospaketti. Ja hyvin kelpaa asetelma meidän pöydälle!

Kirjavinkkaus

 

 

Tykkäämme tosi paljon katsoa tv:stä paitsi englantilaisia myös uusia pohjoismaalaisia ohjelmia. Erityisesti suosikeiksi ovat muodostuneet rikossarjat. Olen aina  tykännyt lukea paljon ja myös dekkareita. Mankkellin Wallandersarja valitettavasti loppui mutta samantyyppinen lukukokemus löytyy Hjort & Rosenfeld kirjoista. Sarja alkaa kirjalla Mies joka ei ollut murhaaja. Omasta mielestäni kaksi seuraavaa kirjaa olivat sarjan tähänasti parhaita mutta nämä ovat makuasioita. Kaikki tähänastiset luettuani jään odottelemaan seuraavaa...

Mummi pulassa

Juu pulassa ja aivan pihalla ollaan!
Oli yksi kiva juttu ja siihen liittyvä kuva puhelimessa mutta kun sitä kuvaa ei saa siirtymään koneelle niin sitä juttuakaan ei tietysti saa aikaiseksi. Aina ei kehtaa vaivata muita. Nyt alkaa olla pakko kun kaikki konstit on koitettu ja mitään ei tapahdu...
Ei sen puoleen että tämä ainutlaatuista olisi. Jatkuvasti kulkee huoneesta toiseen ja huomaa ettei ole hajuakaan miksi sinne toiseen huoneeseen on mennyt. Paitsi tunnin kuluttua.
Yhtenä iltana nostin roskapussin tiskipöydälle ja keräilin sinne roskia ja hain maljakon keittiöön heittääkseni nuukahtaneet kukat pois. Lähdin hakemaan lisää poisheitettävää. Paljon myöhemmin illalla käydessäni keittiössä huomasin että kas vain se roskapussi ja maljakko ovat vielä tiskipöydällä.

Kokouksessa iloisesti hymyilevä rouva kopautti olalle, tervehti ja istuutui viereen. Alkoi jutella kuin vanha tuttu (mitä omasta mielestään olikin). Olisin voinut vannoa etten ollut nähnyt häntä aikaisemmin. Tarkemmin katsasteltuna hänessä EHKÄ oli jotain tuttua. En kehdannut paljastaa etten tiennyt kuka hän oli.
Olen 53-vuotias,kokopäivätyössä. Koitan syödä terveellisesti, liikkua, lukea, levätä ja muutenkin noudattaa terveellisiä ja kohtuullisia elämäntapoja. Tuntuu että mikään ei auta; alamäki on alkanut.
Välillä on ollut pakko ottaa avuksi alamäkiasiantuntija Matti Nykänen: "Elämä on ihmisen parasta aikaa".